Keurusselän kesäteatteriyhdistys ry: on voittoa tavoittelemation yhdistys jonka tarkoituksena on edistää sekä kehittää paikkakunnan teatteritoimintaa, lähentää toisiinsa teatteria ja teatteriyleisöä sekä syventää yleistä teatteriharrastusta. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys toimeenpanee teatterinäytäntöjä ja niihin verrattavia tilaisuuksia sekä järjestää harjoituksia, tiedotus-, tutkimus- ja koulutustilaisuuksia.
Keurusselän kesäteatteri (KeKe) on perustettu 04.01.1996 ja potkaistiin käyntiin Simo Puupposen (”Aapeli”) kirjoittamalla Siunattu Hulluus– näytelmällä. Ihka ensimmäisen Ensi-iltansa KeKe sai Kesäkuussa 1996, ohjaajana tuolloin Kalevi Kokkonen.
Yhdistyksen piirissä on ollut monia harrastajanäyttelijöitä, osa vuosia mukana olleita ja osittain uutta verta joka vuosi, joku on jopa ammatikseen löytänyt teatterin ottaessaan ensikosketuksen teatteriin KeKen parissa. KeKen katsomon on rakennuttanut Hotelli Keurusselkä sekä Keuruun Kaupunki ja rakennukset on pystytetty talkootyövoimin, mukana Mm. Valkealahden kylä Ry sekä Antero Mahlamäki.
Kesäteatterin katsomo on ulkoilma katsomo ja kartoitettu 450 Henkilölle, katsomo kuitenkin vetää jopa 718 Henkilöä kerralla kun oikein tiivistää. Tämä tuli todistetuksi vuonna 2002 jolloin teimme KeKen historian yleisöennätyksen niin koko kesän kävijämäärässä kuin yhden näytöksen katsojamäärässä, näytelmänä tuolloin Muhoksen Mimmi.
Viron Jõgeva on ollut vuodesta 1990 Keuruun Kaupungin ystävyyskaupunki ja olemme käyneet vierailulla Jõgevassa vuonna 2003 katsomassa paikallista teatteria sekä esittämässä näytelmän Onnenmaa. Vastavuoroisesti he ovat käyneet vierailulla Keuruulla vierailulla ja katsomassa KeKen esityksen Ryysyrannan Jooseppi vuonna 2004.
Joka vuosi Kesäteatteri järjestää mukana kyseisenä kesänä olleille näyttelijöille sekä avustajille opinto- sekä virkistysmatkan. Seikkailuja on vuosien varrella tehty ihan Kotiseudun lähettyville, Aavasaksalle, Hirvasvaaraan, Norjan vuonoille, Pärnuseen, Saaremaalle, Jõgevaan, Tallinnaan, Riikaan sekä niinkin kauas kuin Bulgarian Kultahietikolle.